Takaisin vuoden 2010 vuosikertomuksen sisällysluetteloon

VUODEN 2010 TAPAHTUMAT

Työpaja Entressen kirjaston Sinisessä huoneessa maanantaina 6.9.2010 klo 13-16. Tervetuloa maalaamaan seniorit, vanhemmat ja lapset. Yhteyshenkilö Helena Allahwerdi, kännykkä 050 944 362 2060, hwerdi@gmail.com

"Iloa kesästä"  Toimivat Seniorit ry:n näyttely Viherlaakson kirjastossa 6. - 30.9. 2010

petusein2.jpg
ptakasein2.jpg

"Sukupolvet yhdessä" näyttely Entressen kirjastossa 1. - 30.9.2010, Järjestäjä: Toimivat Seniorit ja Entressen kirjasto.

Isovanhempien, vanhempien ja lasten työt toteutettiin taideleirillä Isnäsissä kesällä 2010. Leirillä syvennyttiin mm. kipsirakennelmiin, taloihin, pellavakankaalle hiilellä piirrettyihin kuvioihin.

pvitriini.jpg

Hiilitöistä ommeltiin tyynyjä. Kipsiveistoksista syntyi mölyapinoita ja Yoda. Puun rungoista sahattiin paloja ja rakennettiin taloja Yodalle ja Aku Ankoille. Lisäksi tutkittiin ötököitä, pelattiin jalkapalloa, kuljettiin kokemuspolulla ja pidettiin oma konsertti (kitara, rumpu, kannel).

pnrotaulut.jpg
Maalauksia on esillä kaikkiaan 16 lapsilta, äidiltä ja isältä sekä isovanhemmilta

Orivesi-ryhmän taidenäyttely Tuusulan Rantatien Galleriassa 17.8. - 29.8.2010  Mukana Irma Tertti Toimivat Seniorit ry:stä

Lapset, vanhemmat ja isovanhemmat yhdessä TAIDELEIRILLÄ                 Isnäsissä 16.-18.6.2010

2kips.jpg

Leirin järjestivät Toimivat Seniorit ry. 13 henkilöä osallistui leirille. Lapsia oli kuusi.  Leiri sijaitsi luonnonkauniilla paikalla metsän siimeksessä vastapäätä Isnäsin lahtea. Lähes kaikki toiminta tapahtui ulkona. Leirillä rakennettiin kipsiveistoksia (Yoda, apinat), suunniteltiin ja toteutettiin hiilipiirroksia (papukaijat, kalat) pellavakankaalle (tyyny), tehtiin pientaloja Yodalle ja Aku Ankoille ja maalattiin "märkää märälle" isoille papereille. Välillä koettiin kokemuspolkuja, pelattiin jalkapalloa, keinuttiin ja "seilattiin valtamerialuksessa", pidettiin omin voimin konsertti (kitara, rumpu ja viisikielinen kannel) ja tutkittiin ötököitä.

pp18maalaus2.jpg pp29tkk.jpg

"Märkää märälle" - maalausta

Mikähän ötökkä tämä on? Lehtolude?

 

Helsingin 4V-hankkeen vierailu 10.6.2010 Viherlaaksossa

pp4v5.jpg pp4v4.jpg

Tiina Vallo esittelee Viherlaakson Seniorikirjastoa

  Vieraita Helsingin Meriportin Naapuruuspiiristä

Mukana henkilöitä oli 4V-hankkeen naapuruuspiireistä (Roihuvuori, Näätätie ja Herttoniemi), Vantaan vanhusneuvostosta, Vantaan Portista, Viherlaakson kirjastosta ja Toimivista Senioreista kaikkiaan 21 henkilöä. Tilaisuudessa  erikoiskirjastonhoitaja Tiina Vallo esitteli Viherlaakson Seniorikirjaston, Pirkko Liikanen Toimivat Seniorit ry:n toimintaa ja lisäksi vierailla oli mahdollisuus tutustua Toimivat Seniorit ry:n As Oy Säästökehän toimintapisteen kerhotilaan ja Pilvilinnaan.

pp4v9.jpg pp4vha.jpg

 Vieraille tarjoittiin Helenan leipomaa piirakkaa ja kahvia Viherlaakson kirjaston sisäpihalla

Helena Allahwerdi toivottaa vieraat tervetulleiksi

TAIDENÄYTTELY  2.6. - 30.6.2010 Soili Heikkisen ja Irma Tertin maalauksia Tapiolan kirkossa.

untitled3.jpg untitled4.jpg untitled5.jpg

 

NAAPURIPÄIVÄ 28.5.2010 Pilvilinnassa

irmate.jpg

Vietimme naapuripäivää yhdessä Viherlaakson palvelutalon ikäihmisten ja ystäviemme kanssa. Osallistujat esittelivät toisensa pareittain. Lauloimme yhdessä lauluja, pidimme puheita ja jaoimme ajatuksia ystävyydestä.

birgit.jpg

 

"Uudet torit haltuun" -TAIDENÄYTTELY Galleria Anna, Sellon kirjasto 6.4. - 23.4.2010

(Soili Heikkinen, Mirja Järvenpää, Ulla-Maija Koskinen ja Irma Tammiranta) Näyttelyssä on kaikkiaan 31 teosta.

heikkinen14.jpg jrvenp19.jpg

 Soili Heikkinen, Tulppaanit 2009

 Mirja Järvenpää, Kurjet lentävät 2009

koskinen3.jpg tammiranta8.jpg

Ulla-Maija Koskinen, Sylikkäin 2009

Irma Tammiranta, Vauvasta vaariin 2009

TAIDENÄYTTELY (Mukana yhteisnäyttelyssä Jorvin sairaalan aulassa)

Irma Tertti ja Soili Heikkinen osallistuvat KAS kurssilaisten yhteisnäyttelyyn Jorvon sairaalan aula 14.3. - 3.4. 2010

pirma.jpg pirma3.jpg

 Irma Tertin teoksia

 Jorvin sairaalan aula, näyttely 14.3. - 3.4.2010

soili5.jpg soili3.jpg

Jorvin sairaalan aula 14.3. - 3.4.2010

 Soili Heikkisen teoksia

"Iloa ja voimaa kulttuurista" -seminaari  Viherlaakson palvelutalo lauantaina 13.3.2010 klo 10.00 - 15.00. (3. krs. - ruokasali)

 Seminaari kulminoituu kahteen asiaan 1) Tunne kulttuurisi ja 2) Tunne itsesi. Harjoituksin pyritään avaamaan näkökulmia omaan kulttuuriin. Seminaari on ilmainen. Välipala tarjotaan.

p005.jpg

Helena Allahwerdi vetää seminaaria

 

Taidenäyttely 15.2. - 5.3.2010. (Toimivat Seniorit ry)

Toimivat Seniorit ry:n jäsenten Irma Tertin ja Soili Heikkisen taidenäyttely "Näkökulmia" Sellon kirjaston lehtilukusalissa Tervetuloa katsomaan maalauksia!

 

irmap.jpg

Soili Heikkinen ja Irma Tertti taustalla Irma Tertin maalauksiaan Sellon kirjaston lehtilukusalissa  15.2.2010. Näyttely on avoinna 15.2. - 5.3.2010. Alla olevat maalaukset ovat Soile Heikkisen maalauksia.

lupasit_mulle_ruusutarhan.jpg omenavarkaissa.jpg

 "Lupasit mulle ruusutarhan"

"Omenavarkaissa"

kuunkehr.jpg sill_sipuli.jpg

 "Kuunkehrä"

"Sillä sipuli"

 

Kaksi tapahtumaa Viherlaakson kirjastossa 21.1.2010 ja 9.2.2010

jani2.jpg

Jani Tiainen, 

Espoon kaupungin kulttuurilautakunnan jäsen

johannavrml092.jpg

Johanna Värmälä

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu

Torstai 21.1.2010 klo 13, paikka: Viherlaakson kirjasto

"Espoon kaupungin säästöjen vaikutukset sivistystoimeen"

luento + kahvitarjoilu

Järjestäjät:

Viherlaakson kirjasto ja Toimivat Seniorit ry

Tiistai 9.2.2010 klo 13, paikka: Viherlaakson kirjasto

"Espoon terveyspalvelujen tulevaisuus"

luento + kahvitarjoilu

Järjestäjät:

Viherlaakson kirjasto ja Toimivat Seniorit ry

 

Takaisin vuoden 2010 vuosikertomuksen sisällysluetteloon