1 Saatteeksi 2016

Sekava Sote – uudistus ja talouden säästöt

Sote – uudistuksesta on keskusteltu pitkään ja hartaasti mutta tavallisen kuluttajan kannalta uudistuksen kokonaiskuva on vielä hämärän peitossa. Tiedetään että sote-palveluiden järjestäminen siirtyy kunnilta 18 maakunnalle. Kunta ei enää hoitaisi omaa sosiaali- ja terveysalueen hallintoa eikä palvelujen tuottamista eikä kantaisi rahoitusvastuuta.

Kehitetään aivan uusi, sosiaali- ja terveysalojen  organisaatio: 15 sote - aluetta (kuntayhtymää) ja 18 valtakunnallista, maakunnallista itsehallintoaluetta. Keskittämis- , järjestämis-, talous-, tiedotus-, palveluketjujen ja  integraatiovastuu siirtyvät uudelle maakuntaorganisaatiolle.  Tämähän ei paljon espoolaista vanhenevaa väestöä hetkauta, jos uuden terveyskeskuksen ja laboratorion paikat löytyvät edelleen läheltä kotia. Mutta löytyvätkö ne?  

Uudenmaan maakuntaan kuulunee 24 kuntaa, mukaan luettuna  Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Se on väestöpohjaltaan iso alue, 1 637 570 asukasta ( 20.11.2016).  Kyetäänkö kansalaisten kannalta edes suunnittelemaan toimivaa palveluorganisaatiota näin suurelle joukolle asukkaita? 

 Hangossa tai Loviisassa  tai Espoossa asuvan eläkeläisen yhdenvertainen palvelu- ja hoitotarpeen suunnittelu ja toteutus tuottavat varmasti ongelmia, joita on vaikea ratkaista. Yksinomaan Espoossa on jo nyt yli 37 000 ikääntyvää yli 65-vuotiasta. He tarvitsevat kaikki joustavia ja toimivia terveys- ja hoitopalveluja. On vaikea uskoa, että Uudenmaan maakunnan suuruus olisi myös laatua ja toisi vanhenevalle väestölle laadukasta hyvinvointia. Miten Uudenmaan maakunta pystyisi tähän? Jotkut ryhmät jäävät varmasti paitsioon, yksinäiset vanhukset näiden joukossa.  Palveluverkot takkuilevat ja muodostuu pitkiä jonoja.

Kuka meitä palvelee? Arvioidaan, että uusi organisaatiomalli tarvitsee 220 000 uutta työntekijää. Henkilöstö täytyy organisoida uudelleen. Ei ole varmaa, että uudesta terveyskeskuksesta tai kotihoidosta löytyy enää tuttuja työntekijöitä. Kuulemma matkat pitenevät ja maksut nousevat.

Meitä houkutellaan sillä, että asiakkaalla on valinnanvapaus valita yksityinen tai julkinen tai järjestön tarjoama palvelumuoto. Siihen täytyy vain sitoutua ainakin vuodeksi ennen kuin sen voi vaihtaa. Mistä sitä tietää mikä terveyskeskus, lääkäriasema tai järjestön tarjoama hoito on hyvää ennen kuin siihen sitoutuu. Millä laatukriteereillä hoitoa tarjotaan? Usein paikan valinta perustuu naapurin tai ystävän neuvoon, joka auttaa päätöksen tekemisessä, mutta neuvo ei aina pidä paikkaansa. Tosin laki ikääntyvän väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) ohjaa palveluiden kehittämistä? Vai ohjaako?

Julkisen sektorin pitää säästää tulevina vuosina kymmeniä miljoonia vanhusten hoidosta. Käytännössä tämä merkinnee lain vesittämistä? Myös Sosiaali- ja terveysministeriö uudistaa vuoden 2013:n laatusuositustaan  kunnille  hyvän vanhusten hoidon laadun turvaamiseksi. Suositus neuvoo miten kunta voi säästää vanhusten hoidossa. Nyt halutaan robotit ja opiskelijat hoitamaan vanhuksia!

 Espoon kaupunki julkaisi suunnitelman Espoon ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi 2016-2021 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ IKÄÄNTYNEENÄ. Usea julkaisussa esitetyistä tavoitteista jää toteutumatta, koska vastaisuudessa Espoon kaupungilla ei ole valtaa eikä rahoitusta toteuttaa asettamiaan tavoitteita. Valta on siirretty Uudenmaan maakunnalle.

Voimmeko vaikuttaa maakunnan toimintaan? Ensin tulevat vaalit, jolloin valitaan maakunnan valtuuston poliittiset edustajat, jotka puolestaan vahvistavat ehdokkaat esimerkiksi maakunnan vanhus- ja vammaisneuvostoon. Espoossa on jo vanhusneuvosto. Tarvitaanko sitä enää lainkaan? Tuoko uusi uudistus vain lisää byrokratiaa ja kustannuksia?  Tässä vähän aikaa sitten oli tavoitteena turhan ja monenkertaisen byrokratian ja hallinnon karsiminen. Ei se tällä tavoin vähene, nyt se varmasti lisääntyy. Toimiiko byrokraattinen organisaatio vain hallinnon ylätasoilla?  Ketkä tästä uudesta, Suomen historian suurimmasta organisaatiosta hyötyvät?  Yksityiset yrityksetkö palvelujen tarjoajina, josta Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan prof. Heikki Hillamo käyttää käsitettä ”riistokapitalismi”.

Helena Allahwerdi